PKKU KOHTAA SARJAKÄRKI ILVEKSEN

PKKU lähtee uudelle Tammelan stadionille kohtaamaan tämän hetken sarjakärjen Ilveksen. Ilves on aloittanut kauden hienosti voittamalla sekä Hongan että Åland Unitedin ja viimeisessä kohtaamisessa joukkue tasasi pisteet 0-0 lukemin PK-35 Vantaan kanssa. PKKU hakee vielä kauden avausvoittoaan, kun kolme ensimmäistä ottelua ovat tuottaneet yhden pisteen tasapelin myötä ja lisäksi alla on kaksi kotitappiota edellisistä peleistä.

PKKU lähtee kääntämään kurssia Tampereelle positiivisella fiiliksellä.

”Emme ole kahdessa edellisessä ottelussa onnistuneet riittävällä tasolla ja nyt täytyy nostaa tasoa entisestään, kun vastus kovenee. Ilves on aloittanut kauden hyvin ja heillä on ollut paljon onnistujia ensimmäisissä peleissä. Ilveksen pelitapa on melko monipuolinen ja he pystyvät tulemaan prässin alta laadukkaalla peruspelaamisella pois, mutta samaan aikaan pystyvät myös luomaan uhkaa selustaan aikaisessa vaiheessa, mikä aiheuttaa meille varmasti omat haasteensa”, avaa PKKU:n päävalmentaja Timo Lehtihalmes.

PKKU pääsee otteluun melko hyvästä tilanteesta, eikä poissaoloja joukkueessa tällä hetkellä juurikaan ole. Harjoittelussa on keskitytty oman pallollisen pelaamisen kehittämiseen niin pallollisessa kuin pallottomassa vaiheessa.

”Meidän tulee pystyä luomaan pidempiä pallollisia vaiheita ja löytämään nopeammin reittejä ahtaasta pois suurempaan tilaan ja sitä kautta luoda enemmän ison tilan etenemisiä. Samaten meidän tulee paremmin pystyä määrittelemään alueet, missä mahdollisesti joudumme luopumaan pallosta ja luoda hyvät mahdollisuudet vastaprässiin. Ilveksen monipuolinen pelitapa tuo prässäämiseen haasteita ja etenkin meidän puolustuslinjan selustan puolustaminen pitää olla parempaa, kun vastustajan laatu nousee”.

Ainakaan työnteosta tulos ei saa jäädä kiinni perjantaina, Lehtihalmes pohtii.

”Varmasti meistä jokainen on valmis nostamaan omaa tasoaan. Kentällä nähdäänkin todella kovaa taisteleva Kerho, joka ei päästä Ilvestä yhdestäkään kaksinkamppailusta helpolla. Yhtenäisyys ja kamppailupelaaminen ovat meille todella tärkeitä, ja nyt meidän pitää nostaa se taas seuraavalle tasolle”.

Tällä kaudella kaikissa peleissä täydet minuutit pelannut PKKU:n keskikenttäpelaaja Rosa Wikström summaa tulevaa ottelua seuraavasti:

”Edelliset tappiot on pureskeltu ja katse suunnattu kohti seuraavaa peliä. Meidän pitää pystyä nyt parantamaan ja olla vahvoja kaksinkamppailuissa. Pelipäivä on viikon paras päivä, joten hyvillä fiiliksillä lähdetään haastamaan Ilvestä ja taistelemaan pisteistä Tammelan stadionille!"

Dataline Sport | Molentum Oy